Uusi elämä...

...kasvaa sisälläni.

Kaikki varmaan jo tietävätkin että meidän pikkukakkonen sai kun saikin alkunsa odotettua nopeammin. Pisteenä i:n päälle ilman hoitoja, eli luomuna mennään.

Tänään on viikkoja 13+3 eli ollaan jo ylitetty pahimmat riskirajat, kumman nopeasti on odotus mennyt. Toinen mikä ihmetyttää kovasti on oman mielen rauhallisuus, en ole nimittäin yhtään stressannut sitä mitä tuleman pitää. Ennen plussaa tuli kyllä mietittyä eestaas taastaas minkälaiseksi elämä mahtaa muuttua.

Olen rauhallinen, kovin rauhallinen, liiankin? Tuskin ainakaan liian rauhallinen, ehkä pikemminkin realisti. Elämä muuttuu, se on faktaa. Vauva-aika tulee olemaan rankkaa kahden pienen lapsen kanssa, se on faktaa. Tulen olemaan väsynyt, hermostunut, stressaantunut ja turhautunut. Tiedän kuitenkin kokemuksesta myös sen että elämä kantaa ja kaikki asiat järjestyy aikanaan, mieli pitää vaan pitää positiivisena.

Olemme kyllä todella onnellisia tulevasta perheenlisäyksestä, voisi melkein sanoa että jopa onnellisempia kuin esikoisen plussan jälkeen. Esikoisen odotusta varjosti pelko siitä miten kaikki menee sekä tulevasta elämänmuutoksesta, nyt meillä jo eletään lapsiperhearkea ja tiedetään minkälaisia vanhempia kumpainenkin ollaan. Myöskään se että saa lapesn ei tarkoita sitä että parisuhde siitä niin kauheasti kärsisi, päinvastoin. Faktaa on se että parisuhde muuttuu, mutta huonontua sen ei tarvitse. Koen suurta onnellisuutta ja ylpeyttä perheestämme ja siitä kun katson miten isä ja poika touhuaa yhdessä, koen suurta liikuttuneisuutta siitä miten isä katsoo poikaansa vedet silmissä.

Meillä on asiat aika hyvin enkä edes häpeä sanoa sitä ääneen, tähän maailmaan mahtuu ihan tarpeeksi valittavia ihmisiä, huonoja parisuhteita ja onnettomia perheitä.