...vai onko?
Kovin on hiljainen vauveli ollut koko päivän. En ole luonteeltani mikän kovin hysteerinen näiden asioiden suhteen, vaan kummasti se vaan aina mietityttää jos pikkuinen on normaalia hiljaisempi. Yleensä nämä hiljaiset päivät ovat olleet niinä päivinä kun olen itse touhunnut ja häärännyt, mutta tänään en ole edes mitenkään eityisesti rasittanut itseäni. Noh, odotan rauhassa iltaa ja yötä, tämä kaveri on muutenkin yökkönen.
Leikittelen jo mielikuvilla siitä kun vauva on syntynyt. Kodinhoitohuoneen kaappeja laittaessa kuvittelin miten siinä kohta köllii pieni kippuravarvas, oma rakas <3. Jotenkin ajatukset tätä tulokasta kohtaan ovat jo aivan erilaiset mitä ensimmäisen aikaan. Ehkä se johtuu siitä että on jo äiti, tietää mitä tuleman pitää ja kuinka mahdottoman ja sanoinkuvaamattoman suurta äidinrakkaus onkaan.
Kauheasti tekisi jo mieli laittaa kaikkea, mutta sitten kumminkaan ei. En halua vielä mitään näkyvää, tieän kokemuksesta että aika muuttuu kovin pitkäksi jos liian aikasin laittaa kaiken valmiiksi ja sitten vaan oooodooooteeeeetaaaaaaaan...Vaatteita ei ole vielä melkein mitään ja nekin pesen vasta syksyllä, en halua että ne lojuvat kuukausitolkulla pöyyntymässä vaikka kuinka laatikossa olisivatkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti