Mitähän tämä suuri päivä merkitsee?
Itse en osaa ajatella sitä muuna kuin päivänä muiden joukossa, ihan niinkuin muitakin pyhiä. Mihin on kadonnut se vähän naiivi innostus ja odotus joka juhlapyhiin kuuluu? Mikään ei tunnu enää miltään...
Yritän tietysti omalta osaltani pitää perinteitä yllä, edes jollain lailla. Lapselle ne tulee merkitsemään jotain, toivottavasti.
Äitiys on minulle suuri asia, kunnian asia. Olen onnekas kun saan sen kokea. Arvostan sitä kuitenkin joka ikinen päivä, ei yksi päivä ole sen kummempi. Samat rutiinit, samat ruuat, kakun sentäs väkersin. Senkin tosin hyvin sutaisten, en jaksa enää keskittyä mihinkään.
Mikä minua vaivaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti