...osaatko määritellä sen?
Tämä on kysymys minkä parissa olen kamppaillut koko ikäni. Koko muu perheeni on korkeasti koulutettuja ihmisiä ja olen kasvanut hyvinkin konservatiivisessa ja "jäykässä" ympäristössä. Ihminen määritellään sen mukaan mitä kouluja hän on käynyt, millaisessa työssä on, millaista vapaa-aikaa hän viettää, minkälainen aviomies/perhe/lapset hänellä on yms. Vanhempani ovat varsin suurisydämisiä sekä kohteliaita, mutta yhdessä asiassa he ovat olleet liian tiukkoja ja se asia on lasten omien polkujen etsiminen. Meillä ollaan tehty niin kuin isi ja äiti ovat käskeneet, auta armias jos joku meistä teki jotain erilailla kun mikä oli heidän mielestä oikein. Mainittakoon nyt esimerkkinä minä, perheen musta lammas, joka omat aivot ja uskalluksen saatuaan lähti huishapeliin koko pk-seudulta. Päätin että minusta ei tule samanlaista, haluan perheen ja lapsia, perheen jossa molemmat vanhemmat ovat läsnä tukien lasten omaa persoonaa eikä vaatien asioita jotka ovat ulkopuolisten silmissä hyväksyttäviä ja hienoja.
Kuka minä sitten olen?
Olen tyttö, en ihan vielä Aikuinen Nainen.
Ennenkaikkea olen nyt juuri tässä elämäntilanteessa äiti ja vaimo, vaikka kovasti se äitinä oleminen tuntuu nykyään olevan halveksittua. Nainen ei saisi olla vaan äiti, varsinkaan määritellä itseään äitiyden kautta. Jos näin teet saat automaattisesti kukkahattu-palkinnon, jihaa, pokaali pokattu.
En koe olevani hyvä äiti, mutta ehkä kuitenkin tarpeeksi hyvä juuri omalle lapselleni. Toki on äitejä jotka uhraavat koko olemisen ja elämän lapsillensa, tekevät heidän kanssa vaikka sun mitä temppuja ja juttuja, ovat 100% läsnä. Minä en ole 100% läsnä, olen hieman taiteilijaluonne ja välillä hautaudun ajatuksiini ja tarvitsen omaa aikaa, ihan vaan itselleni ja ajatuksilleni. En omaa rautahermoja, saatan joskus jopa korottaa ääntäni viattomalle 1v4kk vanhalle lapselle joka ei mistään mitään vielä ymmärrä.
Olen kuitenkin aina saatavilla. Meillä halitaan, pusitaan, näytetään sekä hyvät että pahat tunteet. Meillä nauretaan ja meillä itketään, sekä aikuiset että lapset. Ennenkaikkea meillä jutellaan, ja tässä on työnsarka mikä koskee myös rakasta aviomiestäni jolla on taipumusta mykkäkoulun pitoon sekä mököttämiseen. Meillä ollaan ulkona ja meillä tehdään hommia, sekä aikuiset että lapset. Meillä ollaan ja tehdään, yhdessä. En halua lapselleni lapsuutta ja nuoruutta jossa työ vie vanhempien ajan, tämä tarkoittaa myös sitä että työ on fyysisesti ja/tai henkisesti niin raskasta että se peilautuu myös kotielämään.
Minulla on vielä paljon haaveita ja toiveita tämän elämän suhteen. Tarvitsen ammatin, mieleisen sellaisen, jossa olisi siedettävät työajat sekä palkka jolla tulisi toimeen. Omalla kohdallani palkka jolla tulee toimeen tarkoittaa +2000€/kk, brutto. Mutta mitä tehdä kun ei tiedä miksikä haluaa isona, ja ne mitä voisi ajatella on sellasia ammatteja missä loppuu usko itseensä ja taitoihinsa selvitä tehtävistä?
Näissä teksteissä ei ole taas päätä eikä häntää, suorastaan ajatusripulia. Jatkamme paremmalla ajalla...
On tässä paljonkin päätä ja häntää ja bodia. Kokemuksesta tiedän, että kun sitä omaa elämää ja olemista alkaa suoltaa ulos, se tuntuu purkautuvan täysin hallitsemattomana tekstinä ulos, mutta jokin järjen hiven sieltä löytyy joka tapauksessa.
VastaaPoistaMinulla ei ole taustalla yhtä voimakkaan kontrolloivaa lapsuudenkotia kuin sinulla, mutta edelleen minä rimpuilen omasta aihiostani ulos. Minä eroan muusta lapsuusperheestäni selkeästi elämänkatsomuksellani sekä lapsentahtisuudellani, ja (toisin kuin sinun tapauksessasi) minä olen perheestäni ainoa joka on muuttanut ja kotiutunut pk-seudulle.
Jo se että pyrkii pohtimaan avaa solmuja ja auttaa tiedostamaan asioita, niin että anna tulla vaan. :)
Kiitos kannustuksesta, Fanny. Kyllä tämä tästä, varsinkin kun nyt on alkanut löytää täältäkin päin sydänystäviä, ihmisiä jotka ovat samalla aaltopituudella ja omaa suht samanlaisen elämänkatsomuksen.
VastaaPoistaMutta ennenkuin painaa sitä julkaise-nappia niin voisi tietysti oikolukea nämä tekstit...ei kun kirotusvireitä korjailemaan. Puolustukseksi sanottakoon että hetket minä näitä kirjoitan ovat todella lyhyitä eikä korjailuihin jää paljon aikaa. Koneeni näppis on myös rikki joten siinäkin osasyy massivisille virheille, joutuu pakuttamaan ja hakkaamaan ennenkuin mitään tapahtuu.
Niinkin konservatiivisista, suorituskeskeisistä ja tunneköyhistä oloista kuin me olemme tulleet, sanoisin sinun olevan ihmeenkin tasapainoinen ja perheesi dynamiikkaan ja hyvinvointiin mielettömästi satsaava perheenäiti ja vaimo. Varmasti olet myös erittäin hyvä äiti lapsellesi, sitä on aivan turha miettiä ja murehtia.
VastaaPoistaItse aion pyrkiä siihen, että lapseni myös saisi tutustua vanhempiinsa ihmisinä, ei vain "ruoan pöytään tuojana" ja hoitajana. Se kun on jäänyt harmittamaan, että en tuntenut vanhempiani lapsena oikeastaan ollenkaan, keitä he ovat, mistä tulevat, mistä he haaveilevat, mitkä ovat heidän perusarvonsa jne. Nyt kun on muuttanut omilleen on niistäkin asioista tullut keskusteltua jonkin verran ja selvyyttä asioihin saatu hiukkasen...
Viisaita sinä puhelet, rakas siskoseni. Jatka vain samaan malliin elämääsi ja ajatuksiesi johtotähtiä, kyllä siitä hyvä tullee :).
Onnea myös työnhakuun, voi kun minuakin jännittää; minkähänlainen työ se sinua mahdollisesti odottaapi! Pistä kaikki likoon vain työtä hakiessasi, jos se on todella unelmatyöpaikkasi! Kehut itseäsi oikein komeasti (valehtelematta tietenkään), kerrot kuinka työtoverit ovat NIIN pitäneet sinusta ja tunnollisesta, ripeästä työnteostasi. Kuinka entiset työpaikkasi ovat olleet aivan pulassa ilman sinua ;).
t. M (pojille haleja)